Juhlavuoden juttusarja, osa 5: Jaakko Reijonen- Tyttöfutista käynnistämässä

18.5.2017

Jaakko Reijonen
Jaakko Reijonen
Hauskaa on ollut jo tuolloin :)
Hauskaa on ollut jo tuolloin :)
Tyttöjen itse tekemä Ajax-lippu
Tyttöjen itse tekemä Ajax-lippu
Sarkkirannan nurmelle pääsy oli luksusta
Sarkkirannan nurmelle pääsy oli luksusta
Pelipalaveri
Pelipalaveri

Juhlavuoden juttusarja on 12 osainen matka Ajax-Sarkkirannan seurahistoriaan, mutta myös nykyhetkeen sekä tulevaisuuteen. Lisäksi saadaan kosketusta seuran ja jalkapallon merkitykseen. Matkaa tehdään henkilöhaastattelujen kautta. Haastateltavat henkilöt ovat tavalla tai toisella olleet mukana, tai ovat edelleen mukana Ajax-Sarkkirannan toiminnassa. 20:een vuoteen mahtuu monta mielenkiintoista tarinaa. Tervetuloa mukaan.

Ajax-Sarkkiranta toimi aluksi poikajoukkueista koostuvana seurana. Vähitellen kyselyitä tyttöjoukkueiden perustamiseksi alkoi kuitenkin tulla enemmän ja enemmän. Vuonna 2006 asia sitten konkretisoitui ja Ajaxin ensimmäinen tyttöjoukkue näki päivänvalon. Yksi käynnistelyssä mukana olleista oli Jaakko Reijonen. Silloinen johtokunnan jäsen ja myöhemmin kyseisen joukkueen joukkueenjohtaja.

Jaakko tuli tarinoimaan toimistollemme ja avasi tyttöfutiksen ensiaskeleita seurassamme. Lisäksi Jaakolta löytyi mukavia tunnelmia joukkuetoiminnan ympäriltä muutenkin. Mies seuraa jalkapalloa edelleen aktiivisesti sen mitä töiltään ehtii, vaikka omien lasten kautta ei enää seura-aktiivina toimikkaan. Kiireisenä hänet pitää työ Nokialla, projektipäällikön tehtävässä, 5G hankkeen parissa.

Jaakon ajautuminen seuratoimijaksi oli varsin tyypillinen reitti. ”Oma poika aloitti 2003 syksyllä Ajax-Sarkkirannassa P-94 joukkueessa ja siihen hyppäsin sitten joukkueenjohtajaksi. Siitä se homma alkoi. Viihdyin Ajaxissa aina siihen asti, että ensimmäinen halli saatiin kuntoon. Sen jälkeen jäin pois kun omat lapset eivät enää pelanneet. Poika on tosin edelleen futsalin parissa” Jaakko taustoittaa.

Tyttöfutis tuli Jaakolle luontevasti mukaan myöskin oman lapsen kautta: ”Jonkin aikaa oli ollut puhetta, että tytöillekin olisi hyvä saada omaa joukkuetoimintaa. Sitten taisi olla ihan viidakkorumpuna sanaa levittämällä, kun pistettiin T-96 joukkue pystyyn. Tyttöjä oli tosin alkuvaiheessa 94-97-syntyneiden ikäluokista, eli aika laajalti. Vuosi oli tuo 2006, sama jolloin ONS perustettiin Ouluun. Toisena toimintavuotena joukkueesta sitten muotoutui T-95 joukkue, sillä 1995-syntyneitä tyttöjä oli selkeä enemmistö. Mukana oli tosin edelleen mukavasti tyttöjä mm 94-syntyneistä.” Jaakko avaa.

Ihan ensimmäinen käynnistyksen siemen ei ole jäänyt tarkasti Jaakon mieleen. ”Ihan varma en nyt ole, mutta taisi olla niin, että Kari Parkkilan henkilökohtainen innostus oli se joka aktivoi ensimmäisen tyttöjoukkueen perustamisen. Kari toimikin Vääräniemen Saulin ohella ansiokkaasti joukkueen valmennuksessa. Itse tulin sitten mukaan joukkueenjohtajaksi. Tyttöjä tulikin mukaan todella mukavasti kokeilemaan uutta harrastusta. Vaihtuvuus oli kuitenkin aika suurta, mutta noin 15 tytön runko pysyi aika hyvin kasassa.” Jaakko muistelee.

Ensimmäiset pelit olivat innokkuudesta huolimatta, jopa hieman lannistavia kokemuksia. ”Kyllähän ensimmäisissä peleissä HauPaa vastaan olisi ollut monta mahdollisuutta lannistua, niin paljon parempia vastustajat olivat. Tytöt eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan innokas harjoittelu jatkui. Harjoitteluun tarvittiinkin intoa, sillä se tapahtui aika alkeellisissa olosuhteissa.  Talvella koulun saleissa, keväällä hiekalla ja kesä olikin sitten aivan luksusta kun päästiin Sarkkirannnan nurmelle! HauPalla oli tuolloin käytössä halli, jossa oli joku vanha ja epätasainen keinonurmipinta. Siitä huolimatta se oli todella hieno kaikkien mielestä ja oli mahtavaa päästä sinne välillä pelaamaan” Jaakko naurahtaa.

Tyttöfutis ottikin tuulta alleen ja jo vuonna 2006 perustettiin myös 97-98 syntyneille joukkue. Joukkueen valmentajana toimi Kimmo Virkkala. Kyseinen joukkue laajenikin aikanaan melko suureksi pelaajamäärältään. Toiminnalle oli siis tilausta. Alkuvaiheessa tyttöjoukkueiden perustamiselle ei ollut sen kummempaa strategiaa. Jalkapallokoulut muuttivat kuitenkin tilanteen. ”Jalkapallokoulujen kautta joukkueiden perustamiseen tuli selkeyttä, toistuvuutta ja jäntevyyttä. Niillä on ollut iso merkitys varsinkin tyttöpuolen joukkuetoiminnan aloittamisen kehittämisessä” Jaakko näkee.

Tyttöjalkapallo sai ehkäpä hieman lisäbuustia myös näkyvyydestä. ”Lakeuden joutsen sanomalehdessä julkaistiin aika hyvin juttuja varsinkin tyttöjen toimintaan liittyen. Joskus toimittajat tekivät niitä itse, mutta me seuraihmisetkin kirjoitimme niitä aktiivisesti. Jaakko arvelee.

Tyttöjoukkueiden osalta haastetta riitti kuitenkin edelleen, kun siirryttiin 11 vs 11 pelimuotoon. ”Ison kentän peliin ei tahtonut millään löytyä riittävästi tyttöjä. Onneksi pelastukseksi tuli OsPan kanssa tehty yhteistyö. Tämä 2009 alkanut yhteistyö mahdollisti pelaamisen jatkumisen. Joukkue oli nimeltään Ajax-OsPa ja pelipaidoissa käytettiin molempien seurojen logoja. ONSsinkin kanssa tuolloin yhteistyötä viriteltiin, mutta se ei tainnut edetä alkutunnusteluja pidemmälle.” Jaakko ynnäilee.

Välihuomautuksena lukijoille täytyy todeta, että tuo 2009 aloitettu yhteistyö on tänä vuonna (2017) edennyt siihen pisteeseen, että seurojen välille on tehty seuratason YJ-toimintasopimus. Tämä sen vuoksi, että mahdolliset yhdistelmäjoukkuetarpeet on selkeämpi ja johdonmukaisempi perustaa kuin aikaisemmin. Näitä tarpeita kun kuitenkin on niin tyttö-  kuin poikapuolellakin aika-ajoin.

Palataan takaisin Jaakon muistelmiin. Millaisia muistoja erityisesti tyttöfutiksessa mukana oleminen on mieleen jättänyt? ”Mahtavia muistoja. Tytöt olivat todella innokkaita ja kehittyivät hienosti. Tunteet näytettiin vahvasti. Pelireissuilla oli välillä itkua, mutta sitäkin enemmän naurua. Yksittäisistä turnauksista on jäänyt mieleen Helsinki cup. Keli oli aivan hirveä ja tuntui, että tytöt jäätyvät pystyyn. Itku ei ollut kaukana ja saattoi se joillekin tullakin, mutta niin kuin aikaisemiinkin tytöt nousivat siitäkin. Jalkapallon harjoittelun ja pelaamisen innon tuoma nautinto auttoi yli vaikeuksien.” Jaakko tiivistää.

Oliko tyttöjen toiminnassa sitten jotain erilaista poikajoukkueisiin verrattuna? ”Annettiin enemmän kikatustaukoja”. Jaakko naurahtaa ja jatkaa ”Muilta osin en näe erityisiä eroja. Mahdollisesti vanhemmat olivat tiiviimmin mukana toiminnassa. Saimme itseasiassa naishuoltajia hyvin mukaan joukkueen toimintaan. Lisäksi varainkeruu oli ehkäpä helpompaa, sillä tytöt osallistuivat itse hienosti erilaisiin myyntikampanjoihin” Jaakko muistelee.

Nouseeko ketään tyttöpelaajaa sitten erityisesti esille?” Vääräniemen Jenna nousee kyllä. Jennahan on pelannut itsensä liigapelaajaksi asti (ONS). Sanotaan mitä tahansa siitä näkeekö pikku junnusta tai voiko nähdä tuleeko isona pelaajaa, niin Jennasta näki ainakin sen, että hänellä on kaikki mahdollisuudet kehittyä liigapelaajaksi. Jennan määrätietoinen asenne ja halu sekä tahto tehdä asioita olivat omaa luokkaansa. Jaakko lataa.

Millä mielin Ajaxin yksi tyttöfutiksen pioneereista sitten katsoo seuran nykymenoa? ”Hienoa nähdä millainen kasvu seurassa on ollut. Itse seuraan aika vähän Ajaxia nykyään, mutta suurin piirtein olen kartalla missä mennään. Ouluun muuton myötä AC Oulu on eniten suurennuslasin alla. Jalkapallo merkitsee kaiken kaikkiaan paljon edelleen. Valioliigaa tulee seurattua aktiivisesti jne. On myös mukavaa, että Ajax-Sarkkirannan ajoilta on edelleen monta hyvää tuttavaa, joiden kanssa morjenstellaan kun tavataan”. Jaakko fiilistelee.

Ajax-Sarkkiranta ry kiittää Jaakkoa mittavasta seuratyöstä monissa rooleissa ja ennen kaikkea pioneerityöstä tyttöjalkapallon eteen. Kaikkea hyvää tulevaan!