Naiset Kolmonen

8.8.2018







Ke 8.8.2018 klo 18.30 Ajax - ONS/2 Sarkkiranta nurmi.

Sarkkkirannan nurmella vieraillut ONS ei saanut täyttä pistepottia mukaansa. Pisteet menivät jakoon 2 - 2 lopputuloksella. 

Ottelu oli kahden joukkueen tasaista taistoa. Ajax aloitti maalinteon ensimmäisen jakson alkupuolella, kun Annika Kyröläinen puski pallon maaliin. ONS onnistui tasoittamaan jakson loppupuolella. Taukolukemat 1 - 1.

Toisen jakson maalit ajoittuivat pelin loppupuolelle. Ensin onnistui ONS laittamalla pilkun sisään. Hetken päästä tästä Emmi Hanhineva irtosi läpi puolustuksen välistä ja sijoitti pallon maaliin. Enempiä osumia ei enää nähty. Lopputuloksena 2 - 2, ihan ok. Toki paremmalla viimeistelyllä voittokin olisi ollut otettavissa. ONS:n maalivahti pelasi kuitenkin vahvasti, eikä päästänyt maalintekoa yrittäneitä helpolla.

Kokonaisuutena joukkue pelasi ehjän 90 minuuttisen. Hyviä suorituksia näkyi kentällä ja kovasta taistosta huolimatta pelattiin hymyssä suin. 

Seuraavaksi joukkueella on edessä matka Rovaniemelle, jossa kohdataan sarjan kärkijoukkue ROI UTD. Ottelu pelataan Susivoudin tekonurmella su 19.8. klo 14.00 alkaen.