Ajaxin 08/09 syntyneet tytöt Vaasa Cupin voittoon.

19.7.2018

Ajaxin 08/09 syntyneet tytöt Vaasa Cupin voittoon.

 

Ajax-Sarkkirannan 08/09 syntyneiden tyttöjen joukkue osallistui kolmella joukkueella 6-8.7.2018 Vaasassa järjestettyyn perinteiseen Vaasa Cup jalkapalloturnaukseen. Turnauksella on pitkät perinteet lajin parissa, sillä tämän vuoden turnaus oli järjestyksessään jo peräti 30 peräjälkeen.

Ajaxin tytöt pelasivat kahdessa eri sarjassa. Yksi joukkue oli 10 vuotiaitten tyttöjen sarjassa ja kaksi joukkuetta 9 vuotiaitten sarjassa. Näistä joukkueista vanhimmassa sarjassa pelannut pelasi vakuuttavasti läpi turnauksen. Joukkueelle tuli pelejä yhteensä 6 kappaletta ja näissä peleissä tytöt tekivät yhteensä 30 maalia vastustajan verkkoon. Joukkueen hyvyyttä kuvaa hyvin päästettyjen maalien saldo, 0 maalia omaan päähän. Finaali peli päättyi tyttöjen voittoon 6-0, kuvastaa hyvin tyttöjen hyvin sujunutta turnausta.

 

Pienempien sarjassa pelanneet osittivat myös hyviä peliotteita. Molemmille joukkueille, valkoiselle ja siniselle, kertyi turnauksessa yhteensä 6 peliä, missä nähtiin tytöiltä hienoja syöttöjä, torjuntoja ja tehtyjä maaleja vastustajan maaliin. Tässä sarjassa ei pelattu sijoituksista, vaan kaikille tuli tietty määrä pelejä ilman välierä- ja finaalipelejä. Ensi vuonna tulee olemaan sitten jo paljon jännittävämpää.

Tyttöjen joukkue oli tällä kertaa ainoa Ajaxin joukkue turnauksessa. Koitimme pitää Ajaxin liput liehumassa liikkuessamme majoituksen ja pelikenttien välillä ja uuden pelin alkaessa vastustajalle annettiin Ajaxin oma viiri, niin kuin isommatkin tekevät peleissään.

Turnaus onnistui kokonaisuudessa hyvin, tytöt toteuttivat niitä oppeja, mitä valmentajat ovat yrittäneet tytöille opettaa, näemmä hyvällä menestyksellä. Joukkue ei pärjää ilman hyvää taustaryhmää, ja kiitokset vielä kaikille mukana olleille, erityisesti joukkueen huoltajille. Ja tietenkin pelaajille