AjaxP06/Sininen piirisarjaa Pateniemessä

6.8.2017

Ajax P06/sinisen piirisarja jatkui Pateniemessä kolmen ottelun voimin. Vastustajat tulivat Kajaanista (AC Kajaani), Raahesta (FC Raahe) ja Oulusta (OLS/Hollanti). 

Päivän teemaksi valittu pallonhallinta toimi todella hyvin ja Ajax vei pelejä käytännössä koko ajan. Muutamista omista virheistä johtuvia maalipaikkoja lukuunottamatta loistavaa peliä kaikilta.

AC Kajaania vastaan pääsimme todella laadukkaalle luonnonnurmelle pelaamaan. Ajax vei ottelua, mutta maalinteko oli aluksi vaikeaa. Kun jaksaa jauhaa ja luoda maalipaikkoja, niin kyllä palkinto sieltä tulee ja niin nytkin Ajaxin viedessä voiton 6-2 lukemin.

30min tauon jälkeen vastaan astettui FC Raahe. Vastustajalle täydet pisteet yrittämisestä ja siitä että se pyrki pelaamalla tehdä peliä. Tällä kertaa Ajax oli vain selkeästi vahvempi vieden ottelun nimiinsä 7-1 lukemin.

1h:n tauon jälkeen olikin jo päivän viimeisen ottelun vuoro. Vastassa siis OLS/Hollanti. 1.puoliajan vaisuuden jälkeen Ajax löysi jälleen pelihuumorin ja pallo alkoi liikkua paremmin jälleen mikä näkyi myös mukavasti tuloksessa. Ottelu päättyi selkeään 5-0 voittoon.

Kolme peliä, kolme voittoa, mutta ennenkaikkea hienolla pelilllä voi olla vain tyytyväinen päivän esitykseen. Toki kehitettävää aina löytyy ja etenkin painottomaan laitaan pelaamiseen tulee keskittyä enemmän. Käytännössä mv:n tai pakin kauttta kierrätystä ei liioin näkynyt, mutta toki keskikentän kautta paljon pelattiinkin.

Järjestäjille kiitos tiiviistä aikataulusta.

Jari T., vastuuvalmentaja / AjaxP06